Trio Anurilta Mullan alle -single

Trio Anurin cover-sinkku Mullan alle (eli Leon Paynen Lost Highway, kenties paremmin tunnettu Hank Williamsin tulkintana) on nyt viimein sekin taivaalla. Alun perin kappaleen piti tulla alkuvuodesta julkaistulle Siperian Sheikki -ep:lle, mutta se piti jättää pois levyltä, kun emme saaneet lupia nykyiseltä oikeuksienomistajalta Sony/ATV Music Publishing Scandinavia AB:ltä.

Tai jos ihan tarkkoja ollaan, neuvottelut jäivät kesken siinä kohtaa, kun Anurin laulaja Petri Ronimus sai korporaatiosta kirjeen, josta ei enää ymmärtänyt mitään. Ja mies on sentään englannin kielen lehtori siviiliammatiltaan.

Karvas pettymys oli jo ehtinyt hiukan haalentua, kun sitten törmäsin February Album Writing Month -saitin keskusteluketjussa mainintaan SounDrop-palvelusta, joka on keskittynyt erityisesti lainabiisien julkaisuun.

Yritimme piruuttamme vielä kerran. Biisi palveluun, yhdeksän euroa sisään – ja sitten odoteltiin, miten käy. Alle viikkoa myöhemmin oikeudet oli clearattu (kuten piireissä kuuluu sanoa) ja Mullan alle oli julkaistu. Ei mitään yskimistä, ei kilometrikaupalla käsittämätöntä lakimieskieltä, ei ongelmia. Ehkäpä lakimiehet halusivat jutella vain toisten lakimiesten kanssa, eivätkä joidenkin ihme risupartojen kanssa jostain Länsi-Venäjältä.

No mutta, tärkeintä tietysti on, että saatiin biisi julki.

Tämä tietää hyviä uutisia myös Rane & Co:lle, joka on äänitellyt useampiakin cover-vetoja tulevalle ep:lleen omien biisiensä lisäksi.

Tässä linkit sinkkuun kaikissa SounDropin suosimissa digimusapalveluissa: