Multimediakonsulttien ja Kupittaan paluu

Multimediakonsultit tunnettiin 2000-luvun alkupuolella it-aikakauden työväenmusiikkiorkesterina, joka teki sarkastisia lauluja ajan ilmiöistä. Nyt bändi kaivautuu hetkeksi haudan levosta julkaistakseen levyllisen muistitikkujen uumeniin jääneitä kappaleita. Pitkäsoitto Sielujen teurastamolla julkaistaan alkuvuodesta, ja Paheksun nuorisoa on ensimmäinen singlelohkaisu siltä.

Paheksun nuorisoa on sukupolvibiisi, joka tekee sukupolvibiisit tarpeettomiksi. Kaikkien aikojen nuorisot paheksutaan siinä kerralla pois kuleksimasta. Singellä vierailevina solisteina pyörähtävät niin Kalle ”Loiriplukari” Taivainen kuin Aino ”Sanniplukari” Lehtovaarakin. Kakkosbiisinä kuullaan mahdollisimman totaalisesti luonnosta vieraantunut folk-balladi Metsässä.

Multimediakonsulttien tapaan myös Kupittaa on aktivoitunut pitkän hiljaiselon jälkeen. Päinvastoin kuin treenikämppäkaverinsa, Kupittaa jatkaa siitä, mihin jäi takavuosina sen jälkeen, kun Kaikki laulut kertovat rakkaudesta soi radioaalloilla. ”Bändiä ei koskaan lopetettu, voimat vain loppuivat”, kertoikin Kupittaan laulaja Ville Mättö taannoin Turun Sanomien haastattelussa.

Tulevalla singlellä yhtye vie soundiaan karheampaan suuntaan. Lisää uusia Kupittaa-julkaisuja on odotettavissa ensi vuoden puolella.

Niin Kupittaan kuin Multimediakonsulttienkin singlet ovat digitaalisia ja julkaisupäivinään saatavilla mm. Spotifyssa, Apple Musicissa, Google Playssa, YouTube Musicissa ja Tidalissa.

Kupittaan single ilmestyy 29.11, mutta voit lisätä sen jo nyt Spotify-soittolistallesi täällä. Multimediakonsulttien sinkku tulee ulos seuraavana päivänä, ja voit ennakkotilata sen Spotify-listallesi täällä.

Yhtyeiden yhteinen julkaisukeikka on lauantaina 30.11. Pikku-Torressa, Turussa, osoitteessa Yliopistonkatu 30. Tervetuloa!

Kivireeltä Kaikki paitsi purjehdus on murhaa -ep

Toisella akustisherätyksen jälkeisellä ep:llään Kivireki hyökkää saaristoon teurasveitsi tanassa. Levyllä heilutellaan myös kirvestä, minkä jälkeen kuollaan avantoon. Välissä käydään Tšadissa asti riehumassa. Lasse Mårtenson ottaisi itseensä, jollei yhtye ilmoittautuisi edesmenneen säveltaiteilijan ykkösfaniksi. (Ottaisi itseensä silti.)

Kuuntele alta levy Spotifyssa. Muihin digimusiikkipalveluihin linkit täällä.

Trio Anurilta Mullan alle -single

Trio Anurin cover-sinkku Mullan alle (eli Leon Paynen Lost Highway, kenties paremmin tunnettu Hank Williamsin tulkintana) on nyt viimein sekin taivaalla. Alun perin kappaleen piti tulla alkuvuodesta julkaistulle Siperian Sheikki -ep:lle, mutta se piti jättää pois levyltä, kun emme saaneet lupia nykyiseltä oikeuksienomistajalta Sony/ATV Music Publishing Scandinavia AB:ltä.

Tai jos ihan tarkkoja ollaan, neuvottelut jäivät kesken siinä kohtaa, kun Anurin laulaja Petri Ronimus sai korporaatiosta kirjeen, josta ei enää ymmärtänyt mitään. Ja mies on sentään englannin kielen lehtori siviiliammatiltaan.

Karvas pettymys oli jo ehtinyt hiukan haalentua, kun sitten törmäsin February Album Writing Month -saitin keskusteluketjussa mainintaan SounDrop-palvelusta, joka on keskittynyt erityisesti lainabiisien julkaisuun.

Yritimme piruuttamme vielä kerran. Biisi palveluun, yhdeksän euroa sisään – ja sitten odoteltiin, miten käy. Alle viikkoa myöhemmin oikeudet oli clearattu (kuten piireissä kuuluu sanoa) ja Mullan alle oli julkaistu. Ei mitään yskimistä, ei kilometrikaupalla käsittämätöntä lakimieskieltä, ei ongelmia. Ehkäpä lakimiehet halusivat jutella vain toisten lakimiesten kanssa, eivätkä joidenkin ihme risupartojen kanssa jostain Länsi-Venäjältä.

No mutta, tärkeintä tietysti on, että saatiin biisi julki.

Tämä tietää hyviä uutisia myös Rane & Co:lle, joka on äänitellyt useampiakin cover-vetoja tulevalle ep:lleen omien biisiensä lisäksi.

Tässä linkit sinkkuun kaikissa SounDropin suosimissa digimusapalveluissa:

Tytöt tykkää Komiteasta!

Tässä Spotify-kuuntelijoidemme sukupuolijakauma viimeisen kolmen kuukauden ajalta:

Toisaalta uskaltaako heitä nyt niin tytötellä… sanotaan mieluummin että itselliset, emansipoituneet naiset tykkäävät. Tässä ikäjakauma:

Ja mistä ty– eikun siis aikuiset naiset tykkäävät? Kivireen blackgrass-räminästä ja huudosta, tietysti. Myös katusoittokantri on hottia:

Tosin heidän intonsa karjuntaan ja renkutukseen on hieman laantunut sitten joulukuun lopun:

Nämä olivat siis Spotifyn kuuntelutilastojamme viimeisen 90 päivän ajalta. Jonkin verran on kuunneltu myös muita kanavia, mutta naarastiikerin osa kuulijoistamme hakee Komitea-julkaisunsa ahmittavakseen nimenomaan Spotifyn kautta.